Terve taas.
3 viikon päästä leikkurista on jo +1 päivä. Jos Luoja suo.
Reaaliteetit pamahti lopullisesti tiskiin tällä viikolla. Sisulla ja velvollisuudentunnolla on painettu töitä maastossa ja milloin missäkin niissä rajoissa mitä kunto on antanut myöten. Nyt vaan enää rauhallisemmalla tahdillakaan tehty työ ei enää vastaa sitä minimitasoa, jota vaadin itseltäni.
Parempi hypätä syrjään ja antaa muiden tehdä työt puolestani.
Wake up call -tyyppinen homma oli oikeastaan se, että toimistossa istuttu päivä veti jo mehut niin pahasti pois, ettei kotona voi tehdä työpäivän päälle muuta kuin makailla sängyssä ja tasailla flimmereitä pois. Vaimolle jää kaikki kotihommat raskaan työpäivän päälle. Ei mene edes mattimaisesti 50-60 hommat silloin.
Rytmihäiriöt vaikeuttaa jo nukahtamista ja lepoa. Viimeisen 2 viikon aikana olen nukkunut noin 4-5 tuntia yössä. Se, milloin uni tulee, ei vaikuta siihen, että kello on soittanut herätyksen töihinlähdölle aamulla 06.00 sharp. Ja taasen illalla pauke rinnassa on ollut sitä luokkaa, ettei päiväunillekaan ole kyennyt. Tänään oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan, että sai nukutuksi kunnon päiväunet. Sitä ennen olikin taisteltu flimmereiden kanssa pitkin päivää. Mukava tapa viettää viikonloppua.
Viime yönä lueskelin netin keskustelupalstoilta tulevan leikkauksen läpikäyneiden ihmisten kokemuksia. Aika ahdistava fiilis iski. Jos homma ei menekään niinkuin on suunniteltu, paras vaihtoehto minulle voisi olla suoraan X1. Sydänpussin nestekertymät, jatkuvat kivut, pidentyvät rytmihäiriöt ja korjausleikkaukset - Ei kiitos. Itsellä on vahva usko siihen, että lokakuussa ollaan jo kuntopyörällä ja takaisin harrastemielessä jääkiekon parissa helmikuussa 2015.
Mutta milloin täysimääräiselle puntille? Sinne on eniten ikävä. Viime viikkoina olen alkanut näkemään jo untakin hyvästä ojentaja-olkapäätreenistä, tai vaikkapa kyykkypäivästä. Maastaveto - Uuh. Pääsisipä jo vetämään rautaa niin, että silmissä sumenee. Helvetti.
2015 vuoden lopussa tavoitteena omalla painolla (100 kg) 12 x kapeata penkkiä ja päälle 2900m 12 minuutissa tossut jalassa. Eli sama kunto, kuin 2011 vuoden lopussa, suurinpiirtein. Siitä on sitten hyvä lähteä jatkamaan suuntaan X. Voihan se olla niinkin, ettei leikkauksen jälkeen ole mahdollisuutta vetää samantasoista kuntopunttia. Sitten on kai etsittävä joku muu juttu. Aika vaikeaa vaan kuvitella tällä vartalon rakenteella esim. maratoonihommia tehtäväksi. Sukkahousuhommat on persiestä. Pöytätennis? :P
Realismi.
Tein testamentin/viimeisen tahdon. Parempi sekin, kuin antaa asioiden olla. Tosin senverran otin pelivaraa itselleni, että sekin raukeaa määräajalla, jos hengissä selvitään. Koittaa sitten vaikka postyymistä hoidella lapselle eämään senverran pelimerkkejä, ettei tarvitse tuumia muksun opiskeluaikana rahan perään, ainakaan kovin paljoa. Lopun saa sitten offspring hoitaa kotiin omilla teoillaan. Tosin lapussa on velvoitetta minua muistaville ihmisillekin.
Musiikki, tuo elämäni suola.
Mokoma - Uskalla elää
Amorphis - Narrow path
Olleet aika tiukassa kierrossa viime aikoina.
Seuraava postaus on luvassa varmasti parin viikon päästä.
Otan tässä nyt siis töistä omaa aikaa. Ehkä minulle alkaa selviämään pikkuhiljaa, miksi läheiseni ovat niin huolissaan tulevasta. Tai sitten ei. Suhtautumiseni omaan elämään on kylmän realistinen. Joko sitä elää tai kuolee. Onpahan levollinen lähtö luvassa. Toki, jos oma lapseni olisi menossa samaan settiin, niin tuskin tässä jaksaisi olla ihan levollisin mielin.
Kokemusta kun ei ole, muuttuuko huolehtimisen määrä lapsen iän myötä? 4 vuotias lapsi vs. noin 35v. mukula. Onko vanhemman huolen määrä edelleen sama?
palaillaan.
lauantai 23. elokuuta 2014
perjantai 1. elokuuta 2014
Peli auki
Hei.
Moi.
Mitäs helvettiä tähän kirjoittaisikaan?
Niin, minun piti aloittaa blogi jo ajat sitten, koska mielestäni minulla on ais.... Asiaa.
Onko sittenkään?
No joo.
Tämän blogin takana on kohta 35 vuotias mies, joka on tähänastisen elämänsä aikana kerinnyt tekemään jo kaiken_ja_laisia hommia. Yksityiskohtainen historia tämän blogin kirjoittajan osalta on loppujen lopuksi toissijainen seikka, joten tiskiin on iskettävä kylmät faktat.
Miksi?
- No helvetti. Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. (Kirjoittaako blogia?)
- Meitä ei ole loppupeleissä montakaan tämän vaivan kera tässä ikäluokassa
- Narsistisen oireyhtymän purkukanava?
Milloin?
- Ajatus koko blogihommasta iski pintaan jo maaliskuussa 2014, mutta tiukempi ulkomaanmatka sotki suunnitelmia ja ajatukset oli fokusoitava reissuhommille ja matkan jälkeiseen työelämään
- Kesä 2014 kaikkine helteineen on imenyt aika paljon energiaa suorittavan portaan touhusta ja perimmäinen ajatus blogin aloittamisesta osana (henkistä)terapiaa nosti päätään.
- Nyt
Seuraus?
- Totaalinen fyysisen suorituskyvyn romahtaminen
- Päivittäisen elämisen ja tekemisen organisointi: Fyysinen ja henkinen rasitus, ruokailut ja lepo on kellotettava. Saunomisen ja uimisen rajoittaminen. Saunassa ei enää istuta ja järveen ei enää juosta uimaan.
- Lihaksiston denegeneraatio. Aerobisen kunnon romahtaminen.
- Jatkuvat selkä- ja niskakivut liikunnan puutteen vuoksi
Syy:
- Etelä-karjalan sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymä, Etelä-karjalan keskussairaala. Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto
- Napakka työterveyslääkäri
- Todettu aortan läppävika, joka tarvitsee leikkaushoidon
- Napakka kardiologi
Fyysinen pituus 190 cm, nykyinen paino 103 kg.
Jospa kakan jauhaminen oli siinä.
Tosiasiallisestihan olen kohta kolmeviitonen ukko, joka vietti vapaaelämää liikunnasta ikävuodet 20-30. Ennen parikymppisiä pelasin jääkiekkoa enemmän tai vähemmän tosissaan harratetasolla, joku voisi sanoa alemmalla kilpatasolla. Lisäksi nuorempana oheislajit kulki mukana sen mukaan mikä oli milloinkin kiinnostavaa. Lukioaikoina liikuntamäärät saattoivat olla jopa 20-30 tunnin viikkotasoa. Sitten hommat loppuivat. Tuli "muuta tekemistä". Jääkiekko säilyi kuitenkin harrastelijatasolla (2-3 kertaa viikoon häpihoki -hommia) mukana elämän seuraaviin vaiheisiin, jotka sisälsivät opiskelua ja työntekoa.
Hieman alle 30 -vuotiaana vaihdoin työpaikkaa ja alaa. Muutos edellisen alan ja nykyisen työnantajan välillä oli valtava. Nykyinen työnantaja vaatii työntekijöiltään mm. hyvää fyysistä kuntoa nuhteettoman siviilielämän lisäksi. Työhaastattelu nykyiseen ammattiin alkoi 12 minuutin juoksutestillä, vaatimuksena 2600 metriä. Piece of cake. Valmistautuminen juoksutestiin sisälsi edeltävän viikon aikana 2 juoksulenkkiä lumisella jalkakäytävällä. Edellisestä juoksulenkistä oli kulunut silloin vain vaivaiset noin 10 vuotta. Hyvin kulki ja aikaa tuon 2600 metrin jälkeen jäi vielä ihmettelemiseen, että näinkö helppoa tämä olikin.
Uusi työyhteisö tempaisi minut mukaansa takaisin liikunnalliseen elämään. Jääkiekkoharrastus säilyi edelleen, motivaatio tekemiseen kentällä tosin parani ja "pelailusta" tuli taas pelaamisentapaista urheilua.
Niin, kävin sitten salilla uuden pomoni kanssa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998. Elettiin vuotta 2010 AD. Rapiat 12 vuotta vain välissä. Vuonna -98 olin 19 vuotias ja nyt 31. Arvatkaapa, oliko paikat hieman kipeänä alussa? Ensimmäinen tarkoitus salilla oli kuntouttaa olkapäätä, jonka hajoaminen 2000 -luvun alussa oli päättänyt lopullisesti silloisen "tosissaan harrastetasolla" -pelaamisen. Olkapääjumppa kääntyi nopeasti kokonaisvaltaiseen painonnostoharrastukseen, varsinkin kun työpaikalla oli saliharjoittelumahdollisuus ja treenikavereina ukkoja SM -tason urheilijoista tavan tallaajiin. Kynnys punttihommille oli matalalla. Vuotuiset lihaskunto- ja juoksutestit toimivat toki osaltaan motivaattorina.
Tullessani nykyiseen työhön 2009 painoa oli lähemmäs 110 kg ja raaka arvio rasvoista oli noin 25% luokkaa. Tällä kondiksella paineltiin se 2600 metriä 12 minuuttiin suht sujuvasti. Lihaskunnon puolesta en olisi paljon lippua heilutellut.
2011 taasen alettiin olemaan taas "top of the game". Vajaat 2900 metriä juoksuhommia, penkipunnerruksessa painettiin kymmentä toistoa omalla elopainolla. Elokussa 2011 painoa olikin enää vaivaiset 97 kiloa. Inbodymittauksessa iskettiin rasvaprosentiksi minulle napakka 16 ja muutenkin numerot ennen semisti possulle kaverille oli luokkaa "ihan ok". Siitä homma jatkui eteenpäin sopivan rennolla otteella.
Aloitin Heiaheian käytön kesken vuoden 2010. Vuonna 2010 treenikertoja tuli 114 kappaletta, ajallisesti 102 tuntia. Punttia ja jääkiekkoa 50-50 oli raaka jako. 2011 oli ensimmäinen kokonainen vuosi. Treenikertoja vuonna 2011 kertyi 152 kappaletta, tehokasta suorittamista 147 tuntia. Tämä vuosi sisälsi myös paljon ei treenikirjoissa näkyvää aerobista liikkumista raskaissa varusteissa. Todella paljon off topic -liikkumista.
Vuosi 2012 olikin sitten huippuvuosi allekirjoittaneelle. 238 treenikertaa, tuntimäärässä 241 tuntia. Näistä treeneistä 95 kertaa punttia, 70 kertaa jääkiekkoa, loput lihashuoltoa, juoksua tai pitkiä kävelylenkkejä.
2013 olikin sitten vedenjakavuosi.
Punttia Heiaheian mukaan 79 kertaa, jääkiekkoa enää 30 kertaa (paikkakunnan ja työpaikan vaihdos aiheutti sen, ettei enää löytynykään harrastelijajääkiekkoporukkaa mihin mahtuisi häpihoki -mentaliteetilla pelaamaan), pyöräily treenimielessä - vajaat 30 kertaa ja noin 600 km - ja muut pienet lajit siihen päälle.
Loppuvuotta kohden mennessä alkoi treenaamisesta mennä maku. Ohjelmien mukaiset treenit oli jätettävä kesken, jääkiekkovuoroilla ei enää jaksanut luistella entiseen malliin. Palautumisajat kasvoivat ja aineenvaihdunta alkoi reistailla. JäHi (jälkihiki) saattoi painaa päälle 1-2 tuntia kovan treenin jälkeenkin - Lopulta tulokset alkoivat tippua ja väsymys iski pahasti kesken harjoitusten.
Keväällä 2013 huomasin töissä jo sen, ettei viikon mittaisilla työreissuilla jaksanut enää valvoa kunnolla tehtävien vaatimalla tavalla ja stressi aiheutti sydämeen lisälyöntejä. Varsinkin fyysinen väsymys ja stressi aiheutti poikkeuksellisen epämukavan olon. Touko-kesäkuussa 2013 rankan työviikon jälkeen menetin hetkellisesti tajunnan, ilmeisesti sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Työterveyslääkäri ohjasi minut tarkempiin tukimuksiin. 2009 todettu sydämen sivuääni paljastuikin tutkimusten edessä aortan läppäviaksi. Vuoden 2013 syksyn aikana kävin useissa pintapuolisssa tutkimuksissa, joissa pyrittiin selvittämään sydämmen toimintakykyä ja nykytilaa. Holter -tutkimuksissa rauhallisen vapaapäivän tulos oli rapiat 350 liikalyöntiä jotka aiheutuivat rytmihäiriöistä.
Tästähän se rumba alkoi. Sydämen normaalin ultraäänitukimuksen lisäksi tehtiin transesofageaalinen tutkimus. Lopputulos oli 2 -osainen aortan läppä, jossa todettiin ejektiofraktioksi 50%. Ok, taulukon mukaan kyse on vielä normaalista toiminnasta, mutta leposykkeen ollessa holter -tutkimuksen perusteella matalimmillaan 32 iskua minuutissa ja iskutilavuuden ollessa noin 25% suurempi kuin normaalilla minun kokoisella ja ikäisellä miehellä, kardiologi suositteli leikkaushoitoa. Tuon seurantavuorokauden keskisyke oli muuten 57 iskua minuutissa... Aika rauhallista toimintaa rinnassa.
Leikkaspäätös oli siis tehty.
Moi.
Mitäs helvettiä tähän kirjoittaisikaan?
Niin, minun piti aloittaa blogi jo ajat sitten, koska mielestäni minulla on ais.... Asiaa.
Onko sittenkään?
No joo.
Tämän blogin takana on kohta 35 vuotias mies, joka on tähänastisen elämänsä aikana kerinnyt tekemään jo kaiken_ja_laisia hommia. Yksityiskohtainen historia tämän blogin kirjoittajan osalta on loppujen lopuksi toissijainen seikka, joten tiskiin on iskettävä kylmät faktat.
Miksi?
- No helvetti. Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. (Kirjoittaako blogia?)
- Meitä ei ole loppupeleissä montakaan tämän vaivan kera tässä ikäluokassa
- Narsistisen oireyhtymän purkukanava?
Milloin?
- Ajatus koko blogihommasta iski pintaan jo maaliskuussa 2014, mutta tiukempi ulkomaanmatka sotki suunnitelmia ja ajatukset oli fokusoitava reissuhommille ja matkan jälkeiseen työelämään
- Kesä 2014 kaikkine helteineen on imenyt aika paljon energiaa suorittavan portaan touhusta ja perimmäinen ajatus blogin aloittamisesta osana (henkistä)terapiaa nosti päätään.
- Nyt
Seuraus?
- Totaalinen fyysisen suorituskyvyn romahtaminen
- Päivittäisen elämisen ja tekemisen organisointi: Fyysinen ja henkinen rasitus, ruokailut ja lepo on kellotettava. Saunomisen ja uimisen rajoittaminen. Saunassa ei enää istuta ja järveen ei enää juosta uimaan.
- Lihaksiston denegeneraatio. Aerobisen kunnon romahtaminen.
- Jatkuvat selkä- ja niskakivut liikunnan puutteen vuoksi
Syy:
- Etelä-karjalan sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymä, Etelä-karjalan keskussairaala. Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto
- Napakka työterveyslääkäri
- Todettu aortan läppävika, joka tarvitsee leikkaushoidon
- Napakka kardiologi
Fyysinen pituus 190 cm, nykyinen paino 103 kg.
Jospa kakan jauhaminen oli siinä.
Tosiasiallisestihan olen kohta kolmeviitonen ukko, joka vietti vapaaelämää liikunnasta ikävuodet 20-30. Ennen parikymppisiä pelasin jääkiekkoa enemmän tai vähemmän tosissaan harratetasolla, joku voisi sanoa alemmalla kilpatasolla. Lisäksi nuorempana oheislajit kulki mukana sen mukaan mikä oli milloinkin kiinnostavaa. Lukioaikoina liikuntamäärät saattoivat olla jopa 20-30 tunnin viikkotasoa. Sitten hommat loppuivat. Tuli "muuta tekemistä". Jääkiekko säilyi kuitenkin harrastelijatasolla (2-3 kertaa viikoon häpihoki -hommia) mukana elämän seuraaviin vaiheisiin, jotka sisälsivät opiskelua ja työntekoa.
Hieman alle 30 -vuotiaana vaihdoin työpaikkaa ja alaa. Muutos edellisen alan ja nykyisen työnantajan välillä oli valtava. Nykyinen työnantaja vaatii työntekijöiltään mm. hyvää fyysistä kuntoa nuhteettoman siviilielämän lisäksi. Työhaastattelu nykyiseen ammattiin alkoi 12 minuutin juoksutestillä, vaatimuksena 2600 metriä. Piece of cake. Valmistautuminen juoksutestiin sisälsi edeltävän viikon aikana 2 juoksulenkkiä lumisella jalkakäytävällä. Edellisestä juoksulenkistä oli kulunut silloin vain vaivaiset noin 10 vuotta. Hyvin kulki ja aikaa tuon 2600 metrin jälkeen jäi vielä ihmettelemiseen, että näinkö helppoa tämä olikin.
Uusi työyhteisö tempaisi minut mukaansa takaisin liikunnalliseen elämään. Jääkiekkoharrastus säilyi edelleen, motivaatio tekemiseen kentällä tosin parani ja "pelailusta" tuli taas pelaamisentapaista urheilua.
Niin, kävin sitten salilla uuden pomoni kanssa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998. Elettiin vuotta 2010 AD. Rapiat 12 vuotta vain välissä. Vuonna -98 olin 19 vuotias ja nyt 31. Arvatkaapa, oliko paikat hieman kipeänä alussa? Ensimmäinen tarkoitus salilla oli kuntouttaa olkapäätä, jonka hajoaminen 2000 -luvun alussa oli päättänyt lopullisesti silloisen "tosissaan harrastetasolla" -pelaamisen. Olkapääjumppa kääntyi nopeasti kokonaisvaltaiseen painonnostoharrastukseen, varsinkin kun työpaikalla oli saliharjoittelumahdollisuus ja treenikavereina ukkoja SM -tason urheilijoista tavan tallaajiin. Kynnys punttihommille oli matalalla. Vuotuiset lihaskunto- ja juoksutestit toimivat toki osaltaan motivaattorina.
Tullessani nykyiseen työhön 2009 painoa oli lähemmäs 110 kg ja raaka arvio rasvoista oli noin 25% luokkaa. Tällä kondiksella paineltiin se 2600 metriä 12 minuuttiin suht sujuvasti. Lihaskunnon puolesta en olisi paljon lippua heilutellut.
2011 taasen alettiin olemaan taas "top of the game". Vajaat 2900 metriä juoksuhommia, penkipunnerruksessa painettiin kymmentä toistoa omalla elopainolla. Elokussa 2011 painoa olikin enää vaivaiset 97 kiloa. Inbodymittauksessa iskettiin rasvaprosentiksi minulle napakka 16 ja muutenkin numerot ennen semisti possulle kaverille oli luokkaa "ihan ok". Siitä homma jatkui eteenpäin sopivan rennolla otteella.
Aloitin Heiaheian käytön kesken vuoden 2010. Vuonna 2010 treenikertoja tuli 114 kappaletta, ajallisesti 102 tuntia. Punttia ja jääkiekkoa 50-50 oli raaka jako. 2011 oli ensimmäinen kokonainen vuosi. Treenikertoja vuonna 2011 kertyi 152 kappaletta, tehokasta suorittamista 147 tuntia. Tämä vuosi sisälsi myös paljon ei treenikirjoissa näkyvää aerobista liikkumista raskaissa varusteissa. Todella paljon off topic -liikkumista.
Vuosi 2012 olikin sitten huippuvuosi allekirjoittaneelle. 238 treenikertaa, tuntimäärässä 241 tuntia. Näistä treeneistä 95 kertaa punttia, 70 kertaa jääkiekkoa, loput lihashuoltoa, juoksua tai pitkiä kävelylenkkejä.
2013 olikin sitten vedenjakavuosi.
Punttia Heiaheian mukaan 79 kertaa, jääkiekkoa enää 30 kertaa (paikkakunnan ja työpaikan vaihdos aiheutti sen, ettei enää löytynykään harrastelijajääkiekkoporukkaa mihin mahtuisi häpihoki -mentaliteetilla pelaamaan), pyöräily treenimielessä - vajaat 30 kertaa ja noin 600 km - ja muut pienet lajit siihen päälle.
Loppuvuotta kohden mennessä alkoi treenaamisesta mennä maku. Ohjelmien mukaiset treenit oli jätettävä kesken, jääkiekkovuoroilla ei enää jaksanut luistella entiseen malliin. Palautumisajat kasvoivat ja aineenvaihdunta alkoi reistailla. JäHi (jälkihiki) saattoi painaa päälle 1-2 tuntia kovan treenin jälkeenkin - Lopulta tulokset alkoivat tippua ja väsymys iski pahasti kesken harjoitusten.
Keväällä 2013 huomasin töissä jo sen, ettei viikon mittaisilla työreissuilla jaksanut enää valvoa kunnolla tehtävien vaatimalla tavalla ja stressi aiheutti sydämeen lisälyöntejä. Varsinkin fyysinen väsymys ja stressi aiheutti poikkeuksellisen epämukavan olon. Touko-kesäkuussa 2013 rankan työviikon jälkeen menetin hetkellisesti tajunnan, ilmeisesti sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Työterveyslääkäri ohjasi minut tarkempiin tukimuksiin. 2009 todettu sydämen sivuääni paljastuikin tutkimusten edessä aortan läppäviaksi. Vuoden 2013 syksyn aikana kävin useissa pintapuolisssa tutkimuksissa, joissa pyrittiin selvittämään sydämmen toimintakykyä ja nykytilaa. Holter -tutkimuksissa rauhallisen vapaapäivän tulos oli rapiat 350 liikalyöntiä jotka aiheutuivat rytmihäiriöistä.
Tästähän se rumba alkoi. Sydämen normaalin ultraäänitukimuksen lisäksi tehtiin transesofageaalinen tutkimus. Lopputulos oli 2 -osainen aortan läppä, jossa todettiin ejektiofraktioksi 50%. Ok, taulukon mukaan kyse on vielä normaalista toiminnasta, mutta leposykkeen ollessa holter -tutkimuksen perusteella matalimmillaan 32 iskua minuutissa ja iskutilavuuden ollessa noin 25% suurempi kuin normaalilla minun kokoisella ja ikäisellä miehellä, kardiologi suositteli leikkaushoitoa. Tuon seurantavuorokauden keskisyke oli muuten 57 iskua minuutissa... Aika rauhallista toimintaa rinnassa.
Leikkaspäätös oli siis tehty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)